1991 Mustien joutsenten vuosi Esko Aho #neuvottelija 71

#neuvottelija - A podcast by Sami Miettinen

Categories:

Esko Aho oli pääministerinä vuosina 1991-1995 lähes samanikäisenä kuin Sanna Marin nyt. Vuonna 1991 Suomea kohtasi syvä lama, jota pahensi Neuvostoliiton ja idänkaupan romahdus, kiinteän valuuttakurssipolitiikan lähes dogmaattinen ehdottomuus yhdistettynä ylisuuriin liittokorotuksiin ja edellisen hallituksen vaalibudjettiin. Myös Nokiaa oltiin myymässä Ericssonille, transaktion kaatuessa Ericssonin hallituksen päätökseen olla ostamatta myös kulutuselektroniikkaa. Terveisiä Samin ensimmäiselle pomolle Peter Fagernäsille!    Lama oli kuitenkin ohi jo 80%:sti ensimmäiseen valuuttakurssikorjaukseen mennessä vuoden 1991 lopulla. Sorsan sopimuksen nimellä kulkenut sisäinen devalvaatiopaketti kaatui SAK:n hyväksynnästä huolimatta lopulta liittokierroksella. Sen seurauksena kuitenkin palkankorotukset jäivät AKT:n katastrofaalista lakkoa lukuun ottamatta mataliksi ja kansantalous uusiutui lopulta vuoden 1992 Avoir Fiscal verouudistuksen ja markan markkinahinnoittelun eli kellutuksen myötä. Pankkikriisi jatkui erityisesti SKOP:in valuuttalainojen myötä ankarana.   Esko Aho pohtii myös presidentin (Mauno Koivisto) ja pääministerin työnjakoa, vaalibudjettien turmiollisuutta, velkaelvytyksen rajoja, sekä hävittäjähankintoja. Mitä enemmän asiat muuttuvat, sitä enemmän ne pysyvät samoina!    #politiikka #yhteiskunta #yritykset #neuvottelijat #ekonomistit #markka #euro Liity Facebookissa #Neuvottelijat-ryhmään

Visit the podcast's native language site